Narcissus
N A R S I S S I T

NARSISSIEN ISTUTUS
HOITO
Narsisseja ei yleensä lannoiteta, sillä kasvi lannoittaa itse itsensä kasvukauden aikana. Tämän takia hylätyistä, vanhoista pihoistakin saattaa löytyä hyvin kasvavia ja kukkivia narsisseja. Poikkeuksen muodostavat uudet ja pitkälle jalostetut narsissilajikkeet, jotka saattavat kaivata lannoitusta kasvukauden aikana. Mikäli narsissit eivät enää kuki yhtä upeasti, eikä syynä ole liian tiiviiksi päässyt kasvusto, kannattaa siis kokeilla lannoitusta nestemäisellä lannoitteella. On myös hyvä muistaa, että kaikki narsissit hyötyvät vuosittaisesta kalkitsemisesta ja normaalista maaperän kunnossapidosta. Kukinnan jälkeen narsisseista poistetaan kuihtuneet kukinnot siemenkotineen. Älä poista kasveista muita osia, jotta kasvi saa rauhassa imeä voimaa sipulin kasvattamiseen. Poista lehdet vasta kun ne ovat värittömiä ja irtoavat melkein pyyhkäisemällä. Älä letitä tai rullaa lehtiä, jolloin lehdet taittuvat ja kuolevat nopeammin kuin luonnollisesti, eivätkä ravinteet välttämättä kerkeä kulkeutua sipuliin. Narsissit kannattaa istuttaa perennaryhmään, jossa perennat peittävät pian lakastuneen narsissin kasvustonsa alle, eikä kuihtuneista lehdistä tarvitse huolehtia. Narsissit lisääntyvät sivusipuleista ja niiden jakamista suositellaan n. 4-5 vuoden välein - viimeistään siinä vaiheessa, kun ne tekevät kukkien sijaan pelkkiä lehtiä. Tämä on merkki siitä, että sipuleilla on liian ahdasta, eivätkä ne mahdu kasvamaan riittävän suureksi muodostaakseen jälleen upeita, suuria kukkia. Jakaminen kannattaa tehdä myöhään kesällä tai syksyllä. Yksi syy kukkimattomattomiin narsisseihin voi olla liian pintaan istutetut sipulit, joten mikäli syynä ei ole liian ahdas tila tai lannoituksen puute, yksi ratkaisu voi olla sipulien istuttaminen syvempään.
KÄYTTÖ LEIKKOKUKKANA
Paras hetki kaikien leikkokukkien keräämiselle on aamuisin tai iltaisin, kun aurinko ei rasita kasveja liikaa. Leikkaa narsissit juuri, kun ne ovat avautumassa nupustaan. Nupun ympärillä ollut paperinohut kuori on tässä vaiheessa poistunut/rullaantunut. Kerrannaisten lajikkeiden
voi antaa kypsyä hieman pidemmälle, jotta ne varmasti jaksavat avautua sisällä. Näin saat narsisseillesi mahdollisimman pitkän maljakkokestävyyden. Kun leikkaat narsisseja, käytä hanskoja sekä teräviä, puhtaita työvälineitä. Narsissi on myrkyllinen ja se erittää valkoista nestettä, joka saattaa aiheuttaa ihoreaktioita. Pidä narsisseja leikkaamisen jälkeen noin tunnista kahteen omassa vesiastiassa, ennen kuin laitat ne muiden kukkien joukkoon. Älä leikkaa uutta imupintaa enää kimpun- tai asetelmanteon yhteydessä. Jos joudut lyhentämään vartta kimppuun tai asetelmaan, toista kukan seisottaminen erillisessä lasissa: valkoinen neste pilaa nopeasti leikkokukkien veden, estää nestevirtauksen kukkavarsiin ja nopeuttaa näin ollen kimpussa olevien kukkien pilaantumista. Narsissit pitävät viileästä, joten ne kannattaa siirtää yöksi ulos tai johonkin muuhun viileään paikkaan, näin saat ne kestämään kauemmin maljakossa. Narsissi kestää maljakossa hyvänä yleensä noin 7-10 päivää. Muista vaihtaa vesi muutaman päivän välein ja pidä kukat pois suorasta auringonvalosta.
MUISTILISTA
kevät
- Kuivana keväänä kastele maa sipulien ympäriltä hyvin ja pidä se kosteana.
- Älä säikähdä pakkasia, narsissit kyllä tokenevat kylmänkin yön jälkeen.
- Nauti kukinnasta huhti-kesäkuussa mikäli olet valinnut sekä aikaisia, että myöhäisiä lajikkeita.
- Seuraa kukintaa vuosi vuodelta. Jos kukkien koko pienenee tai määrä vähenee, jaa sipulit.
- Kerää kukkia maljakkoon, jätä kuitenkin lehdet paikoilleen keräämään ravinteet takaisin sipuliin.
- Poista puutarhassa kukkineista narsisseista kuihtuneet kukinnot, ettei kasvi kuluta energiaa siemenkotien muodostamiseen.
kesä
- Siivoa lehdet pois vasta, kun ne ovat kuolleet luonnollisesti ja irtoavat helposti sipuleista. Voit myös jättää ne maahan maatumaan.
- Merkitse liian tiheäksi kasvaneet narsissikasvustot, jotta voit syksyllä nostaa sipulit ja jakaa ne.
- Tilaa uudet sipulit.
syksy
- Istuta uusia sipuleita syys-lokakuun aikana.
- Jaa liian tiheät ja kukkimattomat kasvustot syksyisin.